Historia

Miehet 4x Valkeakosken SM kilpailut 2018

Hämeenlinnan Soutajat perustettiin samaan aikaan, kun suomalaiseen soutuun perustettiin uusi kilpailujärjestelmä, Soutuliiga. Soutuliiga kokosi yhteen soudun vanhoja harrastajia sekä uusia kasvoja. Aluksi Soutuliigassa oli mukana kaksi veneluokkaa, miesten kahdeksikko ja naisten pariaironelonen, joista Hämeenlinnan Soutajat osallistui pariaironeloseen.

Joukkue oli tietysti aluksi kokematon, mutta jo toisena soutukesänä alettiin Hämeenlinnan Soutajien joukkuetta pitämään mustana hevosena suomen souturadoilla. Pian joukkue taistelikin koko liigan voitosta. Naisten nelosen ympärille kehittyi myös mies- ja juniorisoutua muissa veneluokissa. 

Hämeenlinnan Soutajat ry. vietti heinäkuussa 2019 kaksikymmenvuotisjuhlia. Matkan varrelle on mahtunut monenlaista, ja kahdenkymmenenvuoden aikana pienestä naisten liiganelosen ympärille perustetusta seurasta on kehittynyt elinvoimainen ja kehittyvä soutuseura, jonka soutajat ovat päässeet edustamaan seuraamme myös ulkomailla. Robert Ven (www.robertven.fi ) on seuran menestynein soutaja, ja hän on ollut Suomen maajoukkuessa jo yli kymmenen vuoden ajan. Melonta- ja soutuliiton Talent ryhmässä on mukana myös kaksi Hämeenlinnalaista lahjakasta nuorta Lauri Nevalainen sekä Kaisa Nevalainen.